Metsätila-arviointi O. Nieminen

Espoossa toimiva perheyritys tarjoaa ammattitaitoista, luotettavaa ja riippumatonta maa- ja metsätalouskiinteistöjen arviointia. Metsänomistajille tarjotaan myös metsän käyttöön liittyvää taloudellista neuvontaa ja avustetaan mm. puukaupan järjestämisessä. Lisäksi yritys jalostaa ja markkinoi kotimaista lehtikuusta.

Yritys on erikoistunut metsätilojen sukupolvenvaihdoksiin ja lehtikuusipuutavaraan. Suunnittelemme sukupolvenvaihdoksen luopujien ja jatkajien kanssa, teemme tarvittavat arviot ja laadimme asiakirjat. Toimitusjohtaja on myös julkinen kaupanvahvistaja. Eli kaikki palvelut yhdestä paikasta.

Lehtikuusipuutavaraa jalostamme yhdessä kahden kokeneen nurmijärveläisen kumppanimme kanssa. Käytämme itse hankittua Suomessa kasvanutta lehtikuusta. Tänä vuonna sahaamme pääasiassaTornator Oyj:ltä Punkaharjulta ja Kerimäeltä ostettua puuta. Sahaamme puun joko kenttäsirkkelillä tai vannesahalla. Sen jälkeen puu kuivataan  ja höylätään pääasiassa terassilaudaksi. Vannesaha mahdollistaa myös suurten sahatavarakappaleiden valmistuksen pitkistäkin tukeista.